Lemmikkiterapia: mitä se on ja miksi se on niin tärkeää sairaiden hoidossa ja sen ulkopuolella.

Lääketieteelliset käytännöt ovat kehittymässä niin, että ne antavat yhä enemmän tilaa tunnekomponentille paranemisessa. Lemmikkiterapia sopii tähän uuteen tilaan. Se on terapia, jossa käytetään seuraeläimiä, pääasiassa tietyn rotuisia koiria, tavanomaisten perinteisten terapioiden tukena. Lemmikkiterapiaa käytetään niin monilla aloilla: se on hyödyllistä esimerkiksi sairaalahoidossa olevien ja pitkään sairaalassa olleiden potilaiden kohdalla mielialan parantamiseksi ja masennuksen torjumiseksi. Sitä käytetään myös auttamaan sairaita lapsia luomaan parempi viestintäkanava lääkäreiden kanssa. Myös vanhustenhoidossa on alettu keskittyä voimakkaasti lemmikkiterapiaan. On jo tieteellisesti todistettu, että lemmikkiterapia parantaa mielialaa, alentaa stressiä ja edistää potilaiden parempaa toipumista, vaikka se onkin vain liitännäishoitoa eikä varsinaista parannuskeinoa.

Lemmikkiterapian teoria syntyi sattumalta. Psykiatri Levinson hoiti vuonna 1953 autistista lasta, joka ei pystynyt kommunikoimaan. Eräänä päivänä tämä lapsi löysi vastaanotollaan lääkärin koiran ja alkoi lainkaan pelästymättä leikkiä odottaessaan, että psykiatri oli valmis toisen potilaan kanssa. Lapsi solmi heti siteen eläimeen, ja istunnon päätteeksi hän ilmaisi halunsa palata leikkimään koiran, Jinglesin, kanssa uudelleen. Tämä oli poikkeuksellista, sillä tämä lapsi ei koskaan ilmaissut mitään henkilökohtaisia toiveita tilansa vuoksi. Näin ollen tämä psykiatri ymmärsi, että pienen potilaan oli helpompi ilmaista ongelmansa kolmannen välineen, koiran, kautta kuin kohdata aikuinen suoraan. Lapsen tunteet suodattuivat siis koiran läsnäolon kautta, ja tämä oli valtava löytö.

Vain niin sanottuja seuraeläimiä käytetään, ei luonnonvaraisia eläimiä, kahdesta syystä. Ne ovat lempeämpiä ihmisille, ja villieläinten käyttö rikkoisi eläinten oikeuksien yleismaailmallista julistusta. Erityisesti on tärkeää löytää potilaalle sopiva eläin henkilökohtaisten tarpeiden perusteella. Yleensä käytetään, myös sijainnin mukaan, koiria, kissoja, aaseja, hevosia, papukaijoja, delfiinejä ja hamstereita.

Lemmikkiterapiasta on hyötyä monissa eri sairauksissa ja tiloissa. Se voi tuoda psykologista helpotusta vanhuksille, vanhainkodeissa asuville ja yksinäisille ihmisille. Autistisille lapsille eläimet ovat erittäin tärkeä viestintäväline, jonka avulla he voivat ilmaista tunteitaan tavalla, jonka he tuntevat turvalliseksi. Lisäksi Alzheimerin tautia ja muita dementiatyyppejä sairastavat potilaat, jotka viettävät eläimen seurassa puolitoista tuntia viikossa, näyttävät raportoivan levottomuuden, unettomuuden ja jopa kaatumisten vähenemisestä. Se auttaa paljon myös pitkään sairaalassa olleita, traumaperäisestä stressistä tai muista vakavista psykologisista häiriöistä kärsiviä ihmisiä. Tärkeintä on kuitenkin luottaa ammattilaisiin, joita on nykyään yleisesti kaikkialla maailmassa.

Lemmikkiterapia ei ole vain koiran hankkimista ja sen ulkoiluttamista, vaan se on nykyään sertifioitu hoitokurssi, johon osallistuu päteviä ammattilaisia, jotka osaavat yhdistää oikean terapian perinteiseen hoitoon. Mukana on esimerkiksi kasvattajia, eläinlääkäreitä, mutta myös perhelääkäreitä tai lastenlääkäreitä, erikoislääkäreitä, seuralaisia ja sosiaalityöntekijöitä, jotka työskentelevät ja tekevät yhteistyötä keskenään.

Sen lisäksi, että lemmikkiterapialla ja yleisemmin läheisyydellä eläimen kanssa on merkittäviä psykologisia vaikutuksia, sillä on myös selviä ja mitattavissa olevia fyysisiä vaikutuksia. Kuten myös italialainen Istituto Superiore di Sanità on todennut, se esimerkiksi vähentää ahdistuneisuutta, verenpainetta ja sydämen sykettä. Lisäksi fyysinen kontakti eläimen kanssa alentaa stressireaktiosta vastaavien hormonien (kortisoli) pitoisuuksia veressä. Samalla se lisää sellaisten hormonien ja välittäjäaineiden määrää, jotka voivat aiheuttaa positiivisia tunteita (endorfiinit ja dopamiini) ja vähentää ahdistusta ja stressiä. Tämä johtaa myös ihmissuhteiden ja mielialan paranemiseen (hypotalamuksen erittämän neuropeptidin, oksitosiinin, stimuloinnin kautta)".